Eduskunnan kevät

Työt siis jatkuvat täällä eduskunnassa normaalisti maaliskuulle asti. Tai mikä tässä talossa nyt vaalikeväänä on normaalia.
Hallituksen lakiesityksiä on eduskunnan käsittelyssä vielä runsaasti. Eniten julkisuutta ovat saaneet tietenkin sote-lait. Ne ovat tällä hetkellä Perustuslakivaliokunnan (PeV) syynättävänä ja valmista odotetaan olevan tämän kuun lopulla tai viimeistään heti helmikuun alussa. Lakipaketin käsittely PeVissä on sujunut rauhallisissa merkeissä. Valiokunta on paneutunut työhönsä ammattilaisen otteella eikä minkäänlaista politikointia ole ollut havaittavissa. PeVin lausunnon valmistuttua lakiehdotus siirtyy vielä kerran Sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyyn ja sieltä täysistuntoon hyväksyttäväksi heti maaliskuun alussa. Tiukalle siis menee, mutta sote- ja maakuntalakien ydin saadaan valmiiksi.
Omassa kalenterissani ei ole esimerkiksi valiokuntien kokouksia, mutta kyllä nämä päivät saa silti todella täyteen kaikella muullakin. Ryhmäpuheenjohtajan työ on sitä asioiden ohjailua taustalta. Huolehdin muiden hallituspuolueiden ”ryhmyreiden” kanssa siitä, että yhdessä sovitut päätökset viedään maaliin eri valiokunnissa.

Vaalien lähestyessä tulee paljon kutsuja eri tahojen järjestämiin vaalipaneeleihin. Hyvin monessa paikassa halutaan keskustelemaan puolueiden puheenjohtajien sijaan ryhmien puheenjohtajat. Tällä tilaisuuksien järjestäjät toivovat näkemyksiä miten eri puolueet tulevat toimeen keskenään ja siten pääsevät spekuloimaan seuraavan hallituksen kokoonpanolla. Keskiviikko (9.1.) aamupäivän olin Lahden yhteiskoulun teemapäivässä pitämässä yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja politiikan työpajaa. Oli jälleen todella virkistävää keskustella lukio-opiskelijoiden kanssa tulevaisuudesta.


Myös media vie runsaasti aikaa. Tänään olin Suomen Kuvalehden haastateltavana ja kuvattavana. Lehti teki juttua kolmen suuriman puolueen (Kesk, Kok, Sdp) ajatuksista kohta päättyvästä vaalikaudesta ja suuntasimme katseemme myös tulevaan.

Kuva: Jonne Räsänen / Suomen Kuvalehti


Päivät ovat pitkiä eivätkä työt anna rauhaa edes viikonloppuisin. Tästä huolimatta viihdyn työssäni. Poliitikko haluaa vaikuttaa asioihin ja olen nyt sellaisessa asemassa, missä vaikuttaminen on mahdollista. Tästä syystä haluan jatkaa tässä työssä myös seuraavalla vaalikaudella.

Piditkö julkaisustani:

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *